Vuoden löwchen 2023
Kilpailuun voi osallistua löwchen, jonka omistajista ainakin yksi (1) on Suomen Löwchen Finlands Löwchen ry:n jäsen. Pisteet lasketaan kalenterivuosittain, korkeintaan viiden (5) Suomen Kennelliiton (SKL) hyväksymän näyttelyn saavutusten perusteella. Yhdistyksen oma Club Show tai Open Show voidaan laskea mukaan yhdeksi viidestä näyttelystä, siis neljä tulee olla virallisia. Kilpailuluokkia on viisi (5), joissa kussakin lasketaan pisteet niiden omien taulukoitten mukaan.
Vuoden Löwchen
Tähän kilpailuun voivat osallistua juniori-, nuorten-, avoimen-, valio- ja veteraaniluokan koirat. Tasapisteissä suuremman koiramäärän voittanut voittaa ja vähemmillä näyttelyillä saman pistemäärän saavuttanut voittaa. Virallisten näyttelyiden koiramäärä lasketaan sen mukaan, montako löwcheniä on osallistunut virallisiin kilpailuluokkiin. Virallinen koiramäärä näkyy KoiraNetin tuloksissa. Club Shown kokonaiskoiramäärään ei lasketa mukaan pentuja, home-championeja eikä leikattuturkkisia koiria.
Pisteet tarkistetaan ja parhaat palkitaan.
Epäselvissä omistajatapauksissa hallitus voi pyytää jäsentä todentamaan omistajuutensa.
Sijoitus | Kansallinen, Nord, Ryhmä, Club & Open show | KV, SKKY |
ROP | 5 | 7 |
VSP | 4 | 6 |
PU/PN2 | 3 | 5 |
PU/PN3 | 2 | 4 |
PU/PN4 | 1 | 3 |
Koiramäärä | Lisäpisteet | Koiramäärä | Lisäpisteet |
6-10 | 1 | 31-35 | 6 |
11-15 | 2 | 36-40 | 7 |
16-20 | 3 | 41-45 | 8 |
21-25 | 4 | 46-50 | 9 |
26-30 | 5 | 51-55 jne | 10 |
Näyttelyn järjestäjä | RYP 1 | RYP 2 | RYP 3 | RYP 4 | BIS 1 | BIS 2 | BIS 3 | BIS 4 |
Ryhmä | 4 | 3 | 2 | 1 | - | - | - | - |
Kansallinen, Nord | 5 | 4 | 3 | 2 | 4 | 3 | 2 | 1 |
KV | 6 | 5 | 4 | 3 | 6 | 5 | 4 | 3 |
SKKY | - | - | - | - | 7 | 6 | 5 | 4 |
Vuoden Nuori Löwchen
Tähän kilpailuun voivat osallistua juniori- ja nuorten luokassa kilpailleet koirat.
Tulos | Pisteet |
Juniori / Nuori SA 1 | 5 |
Juniori / Nuori SA 2 | 4 |
Juniori / Nuori SA 3 | 3 |
Juniori / Nuori SA 4 | 2 |
Sekä
Tukos | Pisteet |
ROP | 2 |
VSP | 1 |
Ja edellä olevien lisäksi, jos ehdot täyttyvät:
Tulosluokka | Pisteet |
JUN / NUO SA 1-4 SKKY / Club Show / Open Show | 1 |
RYP-sijoitus | 1 |
BIS-sijoitus | 1 |
Vuoden Veteraani Löwchen
Tähän kilpailuun voivat osallistua veteraaniluokassa kilpailleet koirat
Vuoden Veteraani | ROP Vet | VSP Vet | BIS 1 Vet | BIS 2 Vet | BIS 3 Vet | Bis 4 Vet |
Ryhmä | 5 | 3 | 4 | 3 | 2 | 1 |
Kansallinen, Nord | 5 | 3 | 5 | 4 | 3 | 2 |
SKKY | 7 | 5 | 5 | 4 | 3 | 2 |
KV | 7 | 5 | 6 | 5 | 4 | 3 |
Club Show | 8 | 6 | - | - | - | - |
Vuoden Kasvattaja
Kasvattaja ilmoittaa enintään viiden (5) parhaimman Vuoden Löwchen kilpailussa kilpailleen kasvattinsa pisteet. Korkeimman yhteispistemäärän saanut koira voittaa.
Vuoden Jalostuskoira
Jalostuskoira-kilpailuun ilmoitetaan enintään viiden (5) jälkeläisen pisteet, jotka ovat kilpailleet Vuoden Löwchen–kilpailussa. Urokset ja nartut kilpailevat omissa Vuoden Jalostusuros ja Vuoden Jalostusnarttu-sarjoissa. Korkeimman yhteispistemäärän saanut koira voittaa.
Vuoden Löwchen kilpailun tulokset julkaistaan yhdistyksen nettisivuilla, Facebook-ryhmän sivulla ja
jäsenjulkaisussa.